Sillä ei ole merkitystä mitä katsot, vaan mitä näet.
Näin veisteli 1800-luvun filosofi, yhteiskuntakriitikko ja kirjailija Henry David Thoreau.
Inhimillinen havainnointimme on luonteeltaan valikoivaa. Kun tapaat uuden ihmisen, huomaat hänessä jotain, mitä joku toinen ei välttämättä pane ollenkaan merkille. Tai kun katsomme kuvaa ihmisiä täynnä vilisevästä huvipuistosta kesäisenä päivänä, visuaalisesta tietotulvasta aivomme rekisteröivät mielestään olennaiset asiat ja suodattavat pois epäolennaisen. Uusi tieto yhdistyy aiempaan kokemusperäiseen tietoon ja synnyttää erilaisia tulkintoja. Lopulta jokainen meistä kertoisi kuvasta eri tarinan.
Tulkintani mukaan Thoreau puhui asenteen merkityksestä, myönteisen näkemisen taidosta. Huomaammeko ympärillämme uhkia vai mahdollisuuksia? Näkyykö kuvassa lapsiperheiden riemukasta hauskanpitoa vai horisontissa tumma sadepilvi tai jäätelötötteröä aggressiivisesti lähestyvät lokit? Onko sisäinen puheemme jatkuvaa kritiikkiä vai voimavaralähtöistä ja toiveikasta asennoitumista ympäristöön?
Nykypäivänä positiivisen psykologian ala peräänkuuluttaa myönteisten ajatusten mahdollisuuksia ihmisen terveydelle, kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja jopa onnellisuuden kokemuksille. Huojentavaa on, että omaa mieltään voi opettaa ja asennettaan voi muuttaa. Myönteinen näkökulma voi olla tietoinen valinta!
Hyvän huomaamisella on lastensuojelussa erityinen merkitys. Tämä ei tietenkään tarkoita ikävien tai vaikeiden asioiden olemassaolon kieltämistä. Sijaishuollon kontekstissa moni asia on jo jollain tavalla kulkeutunut väärille raiteille: Työ on korjaavaa, eikä silmiä voi ummistaa surulta ja pahoinvoinnilta. Ja siltikin kauneutta voi nähdä kaikkialla. Ajattelen sitä mielen strategiana, joka parhaimmillaan kannattelee vaikeiden hetkien yli ja johtaa voimavaralähtöisen toimintakulttuurin vahvistumiseen koko perhehoidon verkostossa.
Perhehoidon hyvän ja kauniin näkeminen on voimaannuttavaa: Lempeällä otteella kesytetty kiukku, kauniisti letitetyt hiukset, heittämällä läpi mennyt matematiikan koe, johon kiukun kanssa harjoiteltiin. Iloiset kannustushuudot jalkapallokentän laidalla, luottavasti aikuista kohti kurottuvat pienet kädet. Yhteisen aterian äärellä murjaistu sisäpiirivitsi. Syntymäpäiväjuhlat, jotka lapsen huoltaja ja perhehoitaja järjestivät yhdessä.
Perhehoidon kauneus on hyvän arjen, kuntoutumisen, yhteistyön ja uusien mahdollisuuksien pieniä signaaleja. Nopeita välähdyksiä, mutta sitäkin arvokkaampia.
Niin paljon kaunista.
Terja